Vapaita paikkoja: 5 kpl - Kurssikerrat: 5 - Hinta: 114€ - Kesto: max, 60 min
Marraskuun sunnuntain agilitykoulutus järjestetään Kaikutraining hallissa, Parolassa
Kaikki marraskuun harjoitukset järjestetään sunnuntaisin 1.11, 8.11, 15.11, 22.11 ja 29.11 n.klo 10.00-11.00, yht. 5 kertaa
Halli sijaitsee noin 15 min ajomatkan päässä Hämeenlinnan keskustasta. Koulutus sopii kaikentasoisille, myös aivan aloittelijoille sekä pennuille. Harjoitukset tehdään aina jokaisen oman taitotason sekä tavoitteiden mukaan.
Jokaiselle varataan oma yksilöllinen harjoitusaika, joten paikalla ei tarvitse olla koko aikaa. Jokaisen oma yksilöllinen harjoitusaika kentällä koiran kanssa on minimissään 11 min, joka yleensä riittää väsyttämään, niin ohjaajan kuin koirankin. Tämän yksilöllisen ajan lisäksi on mahdollista osallistua halutessaan koulutuksen alussa järjestettävään erilliseen rataantutustumiseen. Mikäli tähän koulutukseen on tulossa enemmän osallistujia kuin mitä yhden tunnin koulutukseen mahtuu, niin voin yrittää aikaistaa halliaikaa, jolloin koulutus alkaa aivan aikaisimmillaan klo 9.30. Aloittelevat tutustuvat yksittäisiin esteisiin + tekevät mahdollisesti muutaman esteen rataharjoitusta. Osaavat sekä kisaavat pääsevät tekemään rataharjoittelua omalla taitotasollaan tai hiomaan taitoja yksittäisten tehtävin parissa.
Hinta 114€/5 kertaa tai 23€/kerta, jos kurssille jää tilaa.
Etusijalla kokonaiselle kurssille osallistuvilla 22.10 saakka, mikäli kurssille jää tilaa, niin silloin on mahdollista osallistua myös lyhyemmille jaksoille sekä yksittäisille kerroille. Mikäli pääsisit vain yksittäisille kurssikerroille, niin ilmoitathan nämä kerrat minulle, niin autan etsimään kurssin jakajia ja yhdistelen yksittäisiä kurssikertoja kokonaisiksi kursseiksi.
Sitova kurssipaikanvaraus 25.10 mennessä osoitteesta koulutus.jonnarusi@gmail.com
Takaisin