Vapaita paikkoja: 4 kpl - Kurssikerrat: 5 - Hinta: 113€ - Kesto: n.15-55 min
Kaikki kurssikerrat järjestetään sunnuntaisin 1.3, 8.3, 29.3, 19.4 ja 26.4 Parolan hallissa n. klo 13.05-14.00, yhteensä 5 kertaa. Harjoituksia EI järjestetä 15.3, 22.3, 5.4 eikä 12.4 hallin ollessa varattuna muuhun toimintaan sekä pääsiäisen ja lähikisojen vuoksi.
Kurssille otetaan 4 koiraa/45 min ja kaikki ovat pääsääntöisesti kentällä samaan aikaan. Jokaiselle on kuitenkin jaettu oma ohjattu harjoitusaika, joka mahdollistaa jokaisen omat yksilölliset harjoitukset.
Noin koulutuskerran puolessa välissä järjestätään pieni hetki ryhmäliikkeitä, kuten paikallaolo- tai kehääntuloharjoituksia. Muuna kuin ohjattuna aikana harjoitellaan kentällä itsenäisesti. Kurssi sopii aloittelevista jo enemmän tottelevaisuuslajeja harrastaneisiin sekä myös pienille pennulle.
Harjoitukset tehdään jokaisen oman taitotason ja toiveiden mukaan. Jokainen harjoittelee oman kiinnostuskohteensa mukaan arki-/perustottelevaisuusharjoituksia tai esim.TOKO, rally-toko-(ei rataa), BH, pk-tottisharjoituksia. Kurssi toteutuu n. 35 min kurssina, mikäli 3 ilmoittautuu mukaan ja 4 koiraan n. 45 min mittaisena jne. Kussille otetaan aivan maksimissaan 5 koiraa/55 min.
HUOM! Tarkat kurssien aikataulut varmistuvat lähempänä toteutuvien kurssien mukaan. Kaikki Parolan sunnuntain harjoitukset (pl- agilitykoulutus) tullaan kuitenkin pitämään klo 11.00-15.00 välisenä aikana. Ilmoitathan paikkaa varatessasi, mikäli sinulla on tälle aikavälille, jokin aikarajoite, niin otan sen huomioon lopullisia aikatauluja tehdessä.
Hinta 113€/5 kertaa tai 23€/kerta, jos kurssille jää tilaa.
Etusijalla kokonaiselle kurssille osallistuvilla 20.2 saakka, mikäli kurssille jää tilaa, niin silloin on mahdollista osallistua myös lyhyemmille jaksoille sekä yksittäisille kerroille. Mikäli pääsisit vain yksittäisille kurssikerroille, niin ilmoitathan nämä kerrat minulle, niin autan etsimään kurssin jakajia ja yhdistelen yksittäisiä kurssikertoja kokonaisiksi kursseiksi.
Sitova paikanvaraus viimeistään 22.2 mennessä osoitteesta koulutus.jonnarusi@gmail.com.
Takaisin![]()