Vapaita paikkoja: 4 kpl - Kurssikerrat: 5 - Hinta: 114€ - Kesto: n.30 min
Pentujen ja nuorten koirien perustottelevaisuuskurssi järjestetään Parolan Kaikutraining hallissa.
Kurssille voi hyvin osallistua, vaikka olisikin käynyt jo aiemmin toisen samannimisen kurssin, sillä jokainen kurssi on aina erilainen. Kurssille osallistuvien toiveet määrittelevät kurssin sisällön ja harjoitukset tehdään aina jokaisen oman taitotason sekä tavoitteiden mukaan. Pyrin mahdollisuuksien mukaan järjestämään mahdollisimman samantasoiset ryhmät.
Kurssikerrat ovat sunnuntaisin 1.11, 8.11, 15.11, 22.11 ja 29.11 n. 12.40-13.10, yhteensä 5 kertaa.
HUOM! Tarkat kurssien aikataulut varmistuvat lähempänä toteutuvien kurssien mukaan. Kaikki Parolan sunnuntain harjoitukset (pl- agilitykoulutus) tullaan kuitenkin pitämään klo 11.00-15.00 välisenä aikana. Ilmoitathan paikkaa varatessasi, mikäli sinulla on tälle aikavälille, jokin aikarajoite, niin otan sen huomioon lopullisia aikatauluja tehdessä.
Koulutuksen pääpaino on jokaiselle koiralle iästä riippumatta tärkeissä perustottelevaisuusharjoituksissa, kuten mukana kulkeminen, toisten ohittaminen. Tämän lisäksi on mahdollisuus tutustua eri harrastuslajeihin, rally-toko. TOKO, sekä mahdollisesti joihinkin yksittäisiin agility- sekä hoopers juttuihinkin. Yhteityöharjoittelu helpottaa erilaisissa arjen tilanteita ja auttaa valmistamaan koiraa kisatilanteisiin.
Kurssi järjestetään pienryhmäkoulutuksena, joten kurssi toteutuu osallistujamäärän mukaan 3 koiraa/30 min mittaisena, 4 koiraa/40 min tai max.5 koiraa 50 min. Mikäli tälle kurssille kurssille on osallistumassa vain 2 koiraa, niin tämä kurssi saattaa muuttua yksilölliseksi kurssiksi.
Hinta 114€/5 kertaa tai 23€/kerta, jos kurssille jää tilaa.
Etusijalla kokonaiselle kurssille osallistuvilla 22.10 saakka, mikäli kurssille jää tilaa, niin silloin on mahdollista osallistua myös lyhyemmille jaksoille sekä yksittäisille kerroille. Mikäli pääsisit vain yksittäisille kurssikerroille, niin ilmoitathan nämä kerrat minulle, niin autan etsimään kurssin jakajia ja yhdistelen yksittäisiä kurssikertoja kokonaisiksi kursseiksi.
Sitova kurssipaikanvaraus 25.10 mennessä osoitteesta koulutus.jonnarusi@gmail.com.
Takaisin